torstai 28. marraskuuta 2013

lähes-lihaton-loppuvuosi

Hiiop!

Kaikki varmasti osallistuivat/tietävät lihattoman lokakuun, johon Docventures haastoi suomalaiset tänä syksynä. No, minä barbaarimaisena lihansyöjänä vähän tuhahtelin koko touhulle. Jossain takaraivossa vähän kiinnosti osallistua, mutta muistelin sitten kuinka amk-aikoina joinakin päivinä nappasin ruokalan linjaston vaihtoehdoista kasvisvaihtoehdon, jos lihavaihtoehdot eivät houkutelleet. Sehän oli hyvää, kuten kasvisruoka minusta hyvin valmistettuna on, mutta voi itkujen kevät ku ei sillä nälkä pysyny. Meikäläisen aineenvaihdunnalla kun saa lampata jääkaapilla kolmen tunnin välein, eikä tee heikkoa vetää useampaa lämmintä ateriaa päivässä. Annoin asian sitten olla.

Lokakuu läheni loppuaan ja näin varmaan puolet fb-kavereistani liittyvän lihattomaan meininkiin. Tämä juttu koputteli yhä sinnikkäästi takaraivossa ja sitten päätin tehdä itelleni oman versioni: LLL - Lähes lihaton loppuvuosi. Lähes, koska en koe ruoka-asioissa itsekuriani tarpeeksi vahvaksi ja näin sitten parhaaksi antaa itselleni oikeuden höllätä talutushihnaa. Jotta pettymys itseensä ei olisi niin kova, kun epäonnistun :D Ja loppuvuosi tarkoittaa tässä tapauksessa jouluun asti. Koska voisin kuvitella, että joulukinkku maistuu aika hitsin täydelliseltä, kun on kituuttanut rehuilla sitä edeltävät vajaa kaksi kuukautta.

Säännöt marraskuusta alkaen:
- Älä osta kaupasta lihaa
- Älä syö lihaa
- Hätätilanteessa: avaa pakastin (eli hyväksyttävää olisi syödä pakastimesta esim. isän tuomaa hirvenlihaa)
- Syntymäpäivänä pihvi on ihan ok. (omat ja äipän synttärit joulukuussa, tulee todnäk ravintolareissu)

Tähän mennessä lihattomani on sujunut mielestäni yllättävän hyvin! Toki, tehtiin tapamme mukaan lokakuun viimeisinä päivinä vaatimaton 4l kattilallinen hirvenjauhelihakeittoa, jota jouduttiin sitten syömään pois vielä pari marraskuun ensimmäistä päivää. Lipsahduksia sen lisäksi on ollut kolme: ensimmäinen tapahtui tuossa kaksi viikkoa sitten, kun tulin yöllä työporukan illanvietosta kotiin. Söin ehkä kaksi siivua metukkaa jääkaapista, mutta muistaakseni ne maistuivat aivan täydellisen ihanalta. Toinen ja kolmas lipsahdus sattuivat käydessäni Oulussa viime viikolla. Kerroin ystävälleni tästä lihattomastani, mutta sanoin että ei oteta siitä mitään paineita ja syyään lihaa jos syödään. Siispä käytiin ulkona syömässä ja söin lohta. Not a big deal. Lisäksi ystäväni kokkasi minulle spagettia ja jauhelihakastiketta eräs aamu, mutta siinäkin puolustuksekseni voisin sanoa, että jauheliha otettiin pakastimesta ja se alkoi olla jo sen ikäinen, että piti kokata pois :)

No mitä tapoihinsa kangistunut lihansyöjä osaa syödä rajoitusten puitteissa?
Aika paljon olen kokkaillut itselleni couscousia ja kasviksia. Keittänyt couscousia kasvisliemikuution kera ja paistanut pannulla kaveriksi runsaasti erilaisia rehuja. Se on ollut helppoa ja nopeaa. Lisäksi ostin tummaa soijarouhetta ja voi sitä onnistumisen riemua, kun korvasin kaalilaatikon jauhelihan soijarouheella ja onnistuin maustamaan kerrankin tarpeeksi! Eli siis eroa ei meinannut huomata. Mikkonenkin kysyi kämpille tullessaan, että "mikä täällä tuoksuu", vaikka toki vastauksen kuultuaan kieltäytyi kohteliaasti maistamasta :D Aikaisemmin soijarouheen kanssa värkätessäni olen yleensä saanut aikaiseksi mautonta mössöä. Muutoin ruokavalioon on kuulunut runsaasti hedelmiä ja vihanneksia napostelun muodossa, leipää, salaattia, nuudeleita ja kasvissosekeittoa.

Tuntuu, että ainakin tähän mennessä lihattomana oleminen on ollut paljon helpompaa kuin luulin. Kaupassa käydessä ei ole tehnyt mieli ostaa esim. kanasuikaleita, mitkä normaalisti kuuluvat oleellisesti viikottaiseen ruokavaliooni. En olekaan koko marraskuun aikana ostanut kaupasta yhtään lihatuotetta. Nälkäkin on pysynyt hyvin ja ehkä myös meikän verensokereille tekee ihan hyvää tuo "alituinen" hedelmien tai vihannesten napsiminen. Niin kutsutut hangry-tilat on näin jääneet vähemmälle. Lähimmäiset tyypit tietää, että jos mulla rupeaa kärty haiseen ni ekana kannattaa tarjota jotain murua rinnan alle. Kuin pikkulasta hoitaisi.

Kuva

Eli marraskuu lähestulkoon kunnialla hoidettu. Oman itsekurin määrä on yllättänyt. Tavoitteena olisi vielä opetella valmistamaan jotain kivoja, helppoja kasvisruokia, jotta tähän ruokavalioonkin saisi vielä jotain uutta ulottuvuutta. Eli saa vinkkailla ja linkkailla lempparireseptejä!