keskiviikko 29. joulukuuta 2010

sitten olen valmis

Olen 21-vuotias. Opiskelen kulttuurituotantoa ammattikorkeakoulussa. Olen kotoisin pienestä kylästä 016-alueelta rajajoen rannasta ja tuppukylän meininki on aina lähellä sydäntäni. Pukeutumiseni värimaailma on tällä hetkellä lähinnä mustaa ja metsäisen vihreää. Olen heikkona hyvään musiikkiin (joskus myös muusikoihin).
En aseta rajoja tai suuntaviivoja blogilleni. Haluaisin jakaa tätä kautta kuvia. Haluaisin linkittää mieltäni helliviä tai ravistelevia biisejä. Haluaisin olla mahdollisimman paljon oma itseni ja kuitenkin jakaa täällä erilaisia asioita kuin Lj:ssä.


Tällä hetkellä elämäntilanteeni on samalla viihdyttävä ja toisaalta huutaa muutoksenhalua. Asuisin mielelläni muualla. Opiskelisin mielelläni jotakin muuta. Nyt kaikki tuntuu kovin irtonaiselta ja minä kun rakastan arkea ja pysyvyyttä.
Tässä siis askelia matkallani jonnekin, missä on hyvä olla.

Joulukuun 2010 aikana ehkä eniten kylmiä väreitä aiheuttanut biisi:


Tervetuloa, Welcome, Willkommen, Välkommen, Bienvenue. Siinä kielet, joilla kykenen keskustelemaan vähintään säästä.